Kameran takana
Nordic Nature Photography esittelee valokuvaaja Maarit Kristiinan luontokuvia.
Olen luontovalokuvaaja Savosta. Aloitin valokuvauksen
matkavalokuvauksella 20 vuotta sitten, vaikka oikeastaan olen kyllä kulkenut kamera kaulassa lapsuudesta lähtien. 2011 hankin ensimmäisen Canonin
digijärjestelmäkameran ja ryhdyin kehittämään kuvallista ilmaisuani
aktiivisesti ammattilaisilta oppien monilla valokuvauksen kursseilla eri
puolilla Suomea Helsingistä Kuusamoon sekä tietenkin - kuvaamalla
enemmän!
Toivon Sinun nauttivan kuvistani!
Savossa, Koillismaalla ja Pohjolassa
Kuvaan mielelläni kotiseudullani Savossa, Koillismaalla Kuusamossa sekä eri puolilla pohjolaa. Pohjoinen luonto on ainutlaatuista, osin vielä koskematonta ja kaunista kaikkina vuodenaikoina. Suotuisan säätilan ja valon vallitessa kuvaaminen onnistuu useimmiten parhaiten lähimaisemissa. Minut löytääkin usein kuvaamasta kotiseutuni Rautalammin ja Konneveden maisemista tai Tornionjokilaakson alueelta, missä tällä hetkellä asumme.
Matka ammattilaiseksi
2016 hakeuduin opiskelemaan luontovalokuvauksen perusteita Keski-Pohjanmaan kansanopistolle. Keväällä 2017 osallistuin ensimmäiseen näyttelyyn yhdessä opiskelijatovereideni kanssa. Matka ammattivalokuvaajaksi jatkui saman vuoden syksyllä valokuvaajan ammattitutkintoon (VAT) valmentavalla koulutuksella, jonka suoritin 2019 ja perustin toiminimen Nordic Nature Photography. Koronakeväänä 2020 sain valmiiksi luontokuvauksen osaamisalaan painottuvan valokuvaajan erikoisammattitutkinnon (VEAT).
Valokuvaajan ammattitutkinto (VAT) / Further Qualification in Photography 11/2019
Valokuvaajan erikoisammattitutkinto (VEAT), luontokuvauksen osaamisala / Specialist Qualification in (nature) Photography 05/2020
"Tavoitteeni on ikuistaa kamerani kennolle luonnon ainutlaatuisia hetkiä ja niiden tunnelmia, hetkiä, jotka eivät samanlaisina enää koskaan palaa." -Maarit Kristiina
PROJEKTINI
JÄINEN MAA - FROZEN LAND
Teoskokonaisuuden keskiössä ovat pohjolan talviset maisemat. Valokuvanäyttely on ylistys pohjolan luonnon kylmälle kauneudelle - sen perinteisen lumisille maisemille huurteisine puineen. Teoksissa korostuu valokuvan ottamisen hetki ja tunnelma luonnossa.
Talvet muuttuvat ilmaston muuttuessa, kun lumi ja jää vähenevät. Pystymmekö säilyttämään nämä jopa satumaisen maagiset talvemme lapsillemme?
Jäinen maa - Frozen Land kiertää vielä gallerioita ja näyttelytiloja.
Näyttely on saanut Kopioston rahoittaman Finnfoton apurahan.
_____________________
Haluatko näyttelyn tiloihinne tai minut puhumaan luontovalokuvauksesta tai pitämään kuvaesitystä? Olen kokenut ja innostava esiintyjä ja puhuja.
Ota rohkeasti yhteyttä!